Suomeksi » In English »

Kirjoituksia

Oulun vaalipiirin vihreät on nimennyt minut kansanedustajaehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Tähtään eduskuntaan, koska haluan parantaa valtakunnallisesti yrittäjyyden ja työnteon edellytyksiä, tukea suomalaista kasvatusta ja koulutusta sekä edistää ilmastonmuutoksen nopeaa torjuntaa.

Tulevan eduskunnan tärkein tehtävä on varmistaa, että työn tekeminen ja yrittäminen olisi kannattavaa, tasa-arvoista ja ilmastolle suotuisaa. Sosiaali- ja työttömyysturvaa on uudistettava niin, että työn vastaanottamiselle ...

Julkaistu Kalevassa 2.8.2018

Oulun kaupungin markkinointi järjesteltiin vuodenvaihteessa uudelleen perustamalla uusi tapahtuma- ja markkinointiyksikkö. Kaupunkistrategian mukaisesti yksikön tehtävä on markkinoida valovoimaista Oulua, joka kasvaa ja kansainvälistyy, saa voimaa pohjoisesta luonnosta ja kulttuurista sekä kasvattaa hyväntuulisia, osaavia kaupunkilaisia.

Tapahtuma- ja markkinointiyksikkö markkinoi Oulua yrityksille, sijoittajille, osaajille, matkailijoille ja asukkaille. Se toimii osana BusinessOulua mutta ...

Valtuustoaloite jätetty 16.4.2018.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Oulun kaupunki toteuttaa yrittäjien kunniaksi maamerkin, kuten aukion, kadun, puiston tai patsaan, mahdollisimman näkyvältä paikalta Oulussa. Vastaavia maamerkkejä on muuallakin Suomessa, esimerkiksi Helsingin Narinkka-torin Yrittäjäveistos, Seinäjoen Kaperneumin teollisuusalueen Yrittäjyyden monumentti ja Kangasalan torin Yrittäjäaukio. Maamerkki olisi kunnianosoitus kaikille niille yrittäjille, jotka ovat yrittäjyydellään tuoneet työtä ja ...

Julkaistu Forum24-lehdessä 1.3.2018.

Tulevien viikkojen aikana Oulun yhdyskuntalautakunta ja kaupunginhallitus valitsevat, ryhtyykö Oulu puoltamaan asemanseudun kaavoitusta ja tapahtuma- ja elämyskeskuksen kehittelyä. Oma vastaukseni on vahvasti myönteinen: kaupungin tulisi edistää asemanseutua vauhdikkaalla kaavoituksella ja valmistautumalla rahoittamaan hanketta esimerkiksi vuokraamalla tiloja julkisille palveluille.

Oulussa isoja investointeja on jo tehty ja tehdään muun muassa Kivisydämeen, moottoritiehen ...

Julkaistu Forum24-lehdessä 8.2.2018.

Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien Kasvun suunta -kyselyn tulokset antavat aihetta optimismiin. Kyselyyn vastanneista oululaisista yrityksistä selkeä enemmistö uskoo liiketoimintansa kasvuun. Myös EK:n tuore suhdannebarometri kertoo, että yritykset elävät hyviä aikoja.

Tilastojen mukaan Suomen vienti on selvästi voimistunut viime vuosina. Business Oulun elinkeinokatsaus paljastaa, että Oulussakin vienti kasvaa, ja saamme usein lukea ...

Valtuustoaloite jätetty 29.1.2018

Oulu ja Oulun seutu on merkittävä saamelaisasutuksen keskus Suomessa. Saamelaiskäräjien tilastojen mukaan alueella asuu lähes tuhat saamelaista, mikä vastaa lähes kymmenystä Suomen saamelaisista. Saamelaiseksi ja saamenkieliseksi kasvaminen kaupunkiolosuhteissa on valtava haaste perheille, koska ympäriltä puuttuu luonnollinen kieli- ja kulttuuriympäristö. Jotta Oulu voisi kehittyä vahvana urbaanina pohjoisena saamelaiskeskittymänä, tarvitaan lisää tukea ...

For the post in English, click here.

Iloista uutta vuotta kaikille! Tässä katsaus edelliseen vuoteeni poliitikan saralla:

Tammikuussa aloitin ensimmäisen kuntavaalikampanjani teemalla ”Tehdään Oulusta kaupunki, jossa on hyvä hengittää”. Kova vaalikampanjointi toi tulosta: huhtikuussa Oulun vihreät sai hienon vaalivoiton, ja pääsin valtuustoon yli 700 äänellä. Suurkiitos kannattajille!

Toukokuussa luottamustehtävikseni tuli parhaat mahdolliset: kaupunginhallituksen jäsenyys ja ...

Happy New Year everyone! Here’s a brief overview of my year 2017 in politics.

In January I started my first-ever municipal elections campaign with the theme “A city where it is easy to breathe”. The hard campaigning paid off: in April the Greens celebrated a big win and I made it to the city ...

Mielipidekirjoitus julkaistu Kalevassa 8.12.2017.

Sivistys- ja kulttuuripalvelut on asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Oulun kaupungin muutosohjelmassa sikulle on määritelty viiden miljoonan euron sopeuttamistavoite tuleville vuosille.

Kaikkien kasvukeskusten haasteena on lisääntyvän palvelutuotannon rahoittaminen. Oulussa sikun menojen on arvioitu kasvavan ensi vuonna kymmenellä miljoonalla eurolla.

Kulujen nousu johtuu muun muassa tilakustannusten kasvusta ja peruskoululaisten määrän lisääntymisestä ...

Julkaistu Kalevassa 23.10.2017.

Elokuussa Oulun kaupungin organisaatiossa tapahtui merkittävä muutos: kaupungin elinkeinopalvelut ja työllisyyspalvelut yhdistyivät saman katon alle, Business Oulu -liikelaitokseen. Uusi liikelaitos jatkaa vanhalla nimellä ja uudella sisällöllä.

Palvelut, joita aiemmin räätälöitiin erityisesti yrittäjyyden ja elinkeinoelämän kehityksen tueksi, saivat nyt rinnalleen työllisyyspalvelut, joilla Oulu auttaa työttömiä työnhakijoita pääsemään takaisin työelämään. Yhdistyminen on ...