Suomeksi » In English »

Ehdolla eduskuntaan

Oulun vaalipiirin vihreät on nimennyt minut kansanedustajaehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Tähtään eduskuntaan, koska haluan parantaa valtakunnallisesti yrittäjyyden ja työnteon edellytyksiä, tukea suomalaista kasvatusta ja koulutusta sekä edistää ilmastonmuutoksen nopeaa torjuntaa.

Tulevan eduskunnan tärkein tehtävä on varmistaa, että työn tekeminen ja yrittäminen olisi kannattavaa, tasa-arvoista ja ilmastolle suotuisaa. Sosiaali- ja työttömyysturvaa on uudistettava niin, että työn vastaanottamiselle ei ole kannustinloukkuja ja että yrittäjä ja hänen perheensä eivät jää väliinputoajiksi. Perhevapaita täytyy muokata joustavimmiksi ja tasavertaisemmiksi sukupuolten välillä. Verotuksen ja yritystukien muokkauksella tulee puolestaan kohdistaa yhteiskunnan resursseja ilmastolle ystävälliseen kulutukseen ja liiketoimintaan.

Lisäksi panostamalla koulutukseen ja tutkimus- ja innovaatiotoimintaan varmistamme, että työtä ja yrittäjyyttä riittää suomalaisille tulevaisuudessakin. Koulutusleikkaukset on peruttava ja varoja suunnattava tukemaan ihmisten jatkuvaa oppimista muuttuvaa työelämää varten.

Eduskuntavaaleissa vihreät tavoittelee kahta kansanedustajaa Oulun vaalipiiristä, ja tahdon olla toinen niistä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsen tukea. Jos haluat lähteä mukaan tukiryhmään, ole yhteydessä minuun. Halutessasi voit myös tehdä lahjoituksen kampanjaani varten.